Skip to content
Ajankohtaiset | Blogi | Mediassa

Ihmisarvo puntarissa

Asunto on perusta kuntoutumiselle, ei toisin päin. Tilapäisasumisesta ja hätämajoituksesta on pyrittävä pitkäaikaiseen, pysyvään asumiseen, johon kytkeytyy myös yksilöllinen asumisen tuki. Jyväskylän asunnottomuustilannetta ruotivat blogissa Hanna-Riikka Helmiranta ja Mika Paasolainen. Kirjoitus on julkaistu alun perin Keskisuomalaisessa.

Paperista tehty talon siluetti, jonka keskellä olevasta sydämen muotoisesta aukosta paistaa aurinko.
Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17.10.

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta. Teemapäivä osuu hyvään ajankohtaan, koska jokin aika sitten julkaistujen poliisin tilastojen mukaan Jyväskylä on Suomen toiseksi turvattomin kaupunki Vantaan jälkeen.

Osatekijä turvattomuuden tunteessa on varmasti asunnottomuuden ja päihdehaasteiden lisääntyminen ja niistä johtuva yleinen huonovointisuus.  Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tilastojen mukaan asunnottomuus ja häädöt lisääntyivät Jyväskylässä viime vuonna kuten muissakin suurissa kaupungeissa.

Alfa-pvp ei ole vielä lyönyt itseään läpi Jyväskylässä, mutta viitteitä sen saapumisesta on jo nähtävissä.

Syitä asunnottomuuden lisääntymiseen on useita, muun muassa yleinen hintojen nousu, heikko työllisyystilanne, sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvat säästöt sekä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen heikko saatavuus.  

Suomalaista asunnottomuustyötä on jo pitkään ohjannut Asunto ensin -malli, joka on paljon tutkittu ja kansainvälisestikin tunnustettu toimintatapa. Se pohjautuu ajatukseen, että jokaisella taustaan ja elämäntilanteeseen katsomatta on oikeus omaan kotiin.

Asunto on perusta kuntoutumiselle, ei toisin päin. Tilapäisasumisesta ja hätämajoituksesta pyritään pitkäaikaiseen, pysyvään asumiseen, johon kytkeytyy myös yksilöllinen asumisen tuki.

Asunto on perusta kuntoutumiselle, ei toisin päin.

Jyväskylässä Asunto ensin -malli kyllä tunnetaan, mutta eri asia on, käytetäänkö sitä ja nähdäänkö se ratkaisuna asunnottomuuteen.

Päättäjien kannattaisi tutustua malliin, se on nimittäin yksi keino myös päihdeongelmien taklaamiseen. Asunto ensin -malli ei kannusta päihteiden käyttöön, kuten joskus virheellisesti luullaan, vaan sen tavoite on tukea asiakasta päihteettömyyteen sitten, kun tämä on siihen itse valmis.

Päihderiippuvuudesta irti pääseminen on hidas ja usein mutkainen prosessi, eikä pitkäaikaisia, pysyviä tuloksia saada pakolla, vaan henkilön oma motivaatio on keskeinen onnistumiselle.

Kun ihminen pääsee hänelle oikeanlaisten palvelujen piiriin, se tuo heti säästöä muun muassa vähentyneiden terveydenhuollon päivystyspalveluiden ja poliisitehtävien kautta. Viime kädessä kyse on myös ihmisarvosta.

Päihderiippuvuutta sairastavilla ja asunnottomilla ihmisillä on oikeus saada tarvitsemiaan palveluja oikea-aikaisesti. Kadulla on nimittäin mahdoton kuntoutua.

Blogiteksti on julkaistu alun perin Keskisuomalaisen mielipidepalstalla 17.10.2025.

Hanna-Riikka Helmiranta vastaa Jyväskylässä Rinnekotien liikkuvan asumisen tuen palveluista ja Mika Paasolainen on Rinnekotien palvelualuejohtaja vastuullaan Asunto ensin -mallilla toimivia palveluja.

Asunnottomien yö asunnottomuus Asunto ensin