Ihmisistähän tässä on kysymys
Kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, miten ihmisarvo toteutuu Suomessa. Päätöksiä tulisi tarkastella niiden ihmisten näkökulmasta, joiden arjessa päätösten vaikutukset näkyvät välittömästi, kirjoittaa Jarmo Kantonen blogissa. Teksti on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä.
Tulli takavarikoi hiljattain Sipoonkorvesta Suomen historian suurimman AlfaPVP-erän: 60 kiloa huumausainetta, josta olisi saatu arviolta 2,4 miljoonaa käyttöannosta – yhden annoksen noin puolelle Suomen aikuisväestöstä. Katuarvoltaan lasti oli noin 12 miljoonaa euroa. Emme tiedä, kuinka monta vastaavaa erää on aiemmin jäänyt viranomaisten ulottumattomiin. Kukaan ei tiedä.
Takavarikoista huolimatta huumeiden saatavuus on Suomessa ennätyskorkealla. Poliisi ja syyttäjälaitos kuormittuvat, käsittelyajat pitenevät – mutta ongelma ei ratkea, vaikka viranomaisresursseja lisättäisiin rajattomasti. Päihderiippuvuus on sairaus. Se ei parane rangaistuksilla eikä vankilassa.
Ratkaisun lähtökohdaksi on otettava ihmisarvoinen elämä.
Ratkaisun lähtökohdaksi on otettava ihmisarvoinen elämä.
Diakonissalaitos on laatinut vaalitavoitteensa teemalla Ihmisistähän tässä on kysymys. Kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, miten ihmisarvo toteutuu Suomessa. Päätöksiä tulisi tarkastella niiden ihmisten näkökulmasta, joiden arjessa päätösten vaikutukset näkyvät välittömästi: onko koti, pääseekö hoitoon ajoissa, pysyykö mukana koulussa, työssä ja yhteisöissä?
Mitä ihmisarvoinen elämä tarkoittaa päihderiippuvaisten ihmisten näkökulmasta?
Inhimillisesti välttämätöntä
Ensimmäinen ja välttämätön tavoite on huumekuolemien vähentäminen. Se on sekä mahdollista että inhimillisesti välttämätöntä. Vaikka huumekuolemien kokonaismäärä on kääntynyt laskuun, lähes viidennes 15–24vuotiaana kuolleista menehtyy edelleen huumeisiin. Suomessa kuolee vuosittain enemmän ihmisiä huumeisiin kuin liikenteessä.
Huumekuolemien ehkäisy edellyttää johdonmukaista panostusta hoidon saatavuuteen, palvelujen jatkuvuuteen ja haittoja vähentäviin toimintamalleihin. Tällä hetkellä sosiaali ja terveyspalvelujen pirstaleisuus ja koordinaation puute vaikeuttavat erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hoitoon pääsyä ja hoidossa pysymistä. Hoidon jatkuvuus katkeaa herkästi myös nivelvaiheissa, kuten siirryttäessä nuorten palveluista aikuisten palveluihin.
Katkeamattomat hoitopolut ja tiivis yhteistyö hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kanssa ovat ratkaisevia.
Katkeamattomat hoitopolut ja tiivis yhteistyö hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kanssa ovat ratkaisevia. Kun riippuvuuteen suhtaudutaan sairautena ja apua on saatavilla matalalla kynnyksellä, voidaan pelastaa ihmishenkiä ja vahvistaa samalla yhteiskunnan turvallisuutta.
Arvovalintoja
Hoidon saatavuuden lisäksi on panostettava hoitomenetelmien vaikuttavuuteen. Tutkitusti toimivia keinoja ovat muun muassa lääketieteellinen opioidikorvaushoito, stimulanttihoidossa käytettävä palkkiohoito sekä valvotut käyttöhuoneet. Näiden käyttöönotto ja käytön laajentaminen ovat ennen kaikkea arvovalintoja.
Päihderiippuvuuteen kytkeytyy kiinteästi myös asumisen turvaaminen. Asunnottomuus kertoo ennen kaikkea järjestelmän puutteista: vuosien myönteisen kehityksen jälkeen asunnottomuus on jälleen kasvussa, vaikka Suomessa on samaan aikaan tuhansia tyhjiä asuntoja.
Ilman pysyvää kotia on mahdotonta hoitaa terveyttä, opiskella, tehdä työtä tai rakentaa ihmissuhteita. Rinnekodeilla näemme, että palveluihin päästään yhä huonokuntoisempina ja asiakkaiden ongelmat ovat entistä monimutkaisempia. Asunto ensin malli vähentää hallitsematonta päihteiden käyttöä ja luo edellytykset suunnitelmalliselle elämälle ja vaikuttavalle hoidolle.
Syrjäytymisen ehkäisy on pitkäjänteistä työtä, sillä ongelmat ovat usein ylisukupolvisia. Kun lapsen ja nuoren haasteisiin vastataan ajoissa – koulussa, perheessä ja vapaaajalla – estetään vaikeuksien kasautumista. Keskeistä on jalkautuva ja rinnalla kulkeva työ, joka tavoittaa nuoret mahdollisimman varhain.
Ihmisarvo toteutuu silloin, kun päätöksissä huomioidaan myös ne, joiden ääni kuuluu heikoimmin. Meillä on mahdollisuus rakentaa yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä sivuun. Ihmisistähän tässä lopulta on kysymys.
Teksti on julkaistu alun perin 8.4.2026 Lääkärilehden verkkokolumnina.
Jarmo Kantonen on päihdelääkäri ja työskentelee Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellisenä johtaja.
