Resepti, joka ei mahdu keittokirjaan – kuinka syntyy yhteiskunnallinen innovaatio?

Yhteiskunnallinen innovaatio ei synny yhdessä yössä, Power pointissa tai projektisuunnitelman sivuilla. Se syntyy siellä, missä ihmiset elävät arkeaan: sote-ammattilaisen havainnossa, nuoren huolessa, asiakkaan oivalluksessa tai työntekijän rohkeassa kysymyksessä: voisiko tämän tehdä toisin? Yhteiskunnallisen innovaation synty vaatii usein rohkeutta ajatella toisin ja kykyä nähdä mahdollisuuksia arjen haasteissa, kirjoittavat Jenni Oliveira ja Anna Eskola.

Me Diakonissalaitoksella ja Rinnekodeilla olemme jo kohta 160 vuotta tehneet ihmisarvotyötä ja uudistuneet monta kertaa yhteiskunnan muuttuessa. Reilu vuosi sitten kysyimme rehellisesti itseltämme, että onko meillä innovoinnin puitteet kunnossa.

Lähdimme oppimismatkalle innovoinnin maailmaan. On selvää, että olemme edelleen opettelemassa ja kehittymässä, mutta aloimme hahmottamaan toistuvia elementtejä omissa yhteiskunnallisissa innovaatioissamme. Niistä kokosimme leikkimielisen yhteiskunnallisen innovaation reseptin, jonka haluammekin jakaa kanssanne.

Ennakoi, rakasta ongelmaa ja aseta tavoite

Moni ajattelee, että innovointimatka alkaa ongelmasta. Me olemme huomanneet, että se alkaa usein paljon aiemmin: pienistä signaaleista ja havainnoista, joita tehdään yleensä arjessa tai työssä. Olemmekin lähteneet kehittämään tapoja, millä saisimme kerättyä esimerkiksi työntekijöittemme havaintoja ja ideoita. Diakonissalaitoksen tulevaisuustyössä eli ilmiöasematyössä keräämme puolestaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien ajatuksia toivottavasta tulevaisuudesta.

Havaintoja ja erilaista tietoa keräämällä – myös tekoälyä hyödyntäen – kykenemme ennakoimaan paremmin tulevaa ja vaikuttamaan siihen.

Kun signaalit muuttuvat huoleksi, on aika pysähtyä. Ei ideoimaan, vaan rakastamaan ongelmaa. Ei ole syytä hypätä suoraan ratkaisuihin vaan tutkimaan ilmiötä ja sen juurisyitä.

Tavoitetta tulisi rakastaa yhtä paljon kuin ongelmaa. Ilman tavoitetta ei tiedetä, mitä oikeastaan ollaan kokkaamassa. Joskus tavoite ohjautuu strategiasta, joskus arjesta, ruohonjuuritasolta. Tärkeintä on, että ongelma ja tavoite kietoutuvat toisiinsa.

Yhdessä tekemisen voima ja tiedon rikastaminen

Mikään yhteiskunnallinen innovaatio ei synny yksin. Tarvitaan niitä, jotka näkevät ilmiön läheltä. Ja niitä, jotka näkevät sen kaukaa. Tarvitaan yhteen tulemisen mahdollisuuksia, missä voidaan rakentaa yhteistä näkemystä ja tahtotilaa jonkin muutoksen aikaansaamiseksi. Eri toimijoilla on omat näkökulmansa ja roolinsa ja juuri siksi yhteiskunnalliseen muutokseen tarvitaan niin kuntia ja hyvinvointialueita kuin järjestöjä, kokemusasiantuntijoita, yrityksiä ja tutkijoitakin.

Kun tarve ja tavoite ovat kirkkaita ja porukka on kasassa, tulee vaihe, jonka yli moni haluaisi hypätä: tiedon rikastaminen. Se tarkoittaa sitä, että ilmiötä tutkitaan lisää — ei vain teoreettisesti, vaan myös osallistamalla mahdollisimman monia esimerkiksi työpajamenetelmillä. Monipuolinen tieto laajentaa näkökulmia ja estää meitä tekemästä liian kapeita johtopäätöksiä.

Ideointi ja kokeileminen

Ideoinnin vaihe on yleensä se, mihin ihmiset saa helposti mukaan.  Mutta ideointi ei välttämättä tapahdu tiistaina klo 14–14.50 Teamsissa. Ideointi tarvitsee luvan ja työkaluja. Innovatiivinen organisaatio luo kulttuuria, missä on lupa ajatella, olla luova ja ehdottaa myös huonoja ideoita. Kulttuurin lisäksi tarvitaan helppokäyttöisiä ja saavutettavia menetelmiä ideointiin, esimerkiksi aloitekanavia, ideakilpailuja, työpajoja ja digitaalisia alustoja. Näin mahdollistetaan se, että kenen tahansa oivallus voi olla seuraavan innovaation alku.

Edellä kuvatut vaiheet tukevat innovointia, mutta jotta ideat muuttuvat todeksi, tarvitaan kokeiluja – pieniä, nopeita ja rohkeitakin. Tärkeää on, että kokeiluista opitaan, ja että kaikkia ideoita ei jatketa. Myös lopetettavat kokeilut ovat arvokkaita, sillä niistä opitaan ja rohkaistutaan uusien ideoiden jalostamiseen.

Mallintaminen ja skaalaus

Kokeilu voi alkaa muotoutumaan aihioksi, jota ei välttämättä vielä tässä vaiheessa tunnisteta yhteiskunnalliseksi innovaatioksi, mutta se voi alkaa jalostua kokeilusta vaikkapa toimintamalliksi. Toimintaa on testattu ja kehitetty jo sen verran, että alkaa olla näyttöä mallin toimivuudesta. Mallintamisen vaiheessa onkin tärkeää, että toimintaa on arvioitu ja kehitetty sen pohjalta.  Mallintaminen voi tuntua kehittämiseen tottuneille asiantuntijoille jopa helpolta vaiheelta, sillä haasteita yleensä kohdataan seuraavassa vaiheessa eli skaalaamisessa.

Skaalaaminen voi olla sitä, että toimintaa laajennetaan muille alueille tai kohderyhmille, tai että muut toimijat ottavat toimintamallin käyttöön. Eli silloin pitäisi olla hyväksi todettu malli, joka todennetusti tuo lisäarvoa johonkin; joko asiakkaan kokemukseen tai vaikka toiminnan tehostamiseen. Lisäksi skaalaamisen edellytyksiä on yleensä omistajuuden määrittäminen, resursointi ja yhteistyö uusien kumppaneiden kanssa.

Miksi jaamme tämän reseptin?

Siksi, että yhteiskunnalliset innovaatiot eivät ole meidän salaisuutemme. Ne ovat yhteinen mahdollisuus rakentaa parempaa arkea ja tulevaisuutta niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Siksi, että innovointi ei ole yksittäinen projekti, vaan kulttuuri ja tapa katsoa maailmaa, tehdä yhdessä ja uskoa siihen, että pienestä kokeilusta voi kasvaa iso muutos.

Ja siksi, että haluamme kutsua teidät mukaan kokkaamaan.

Blogin ovat kirjoittaneet Diakonissalaitoksen innovointi ja vaikuttamistyön johtaja Jenni Oliveira ja Rinnekotien kehitysjohtaja Anna Eskola.

Tekstin toteuttamiseen on käytetty apuna tekoälyä.