Skip to content
Ajankohtaiset | Medialle | Tiedote | Uutinen

Lähes sata ikäihmistä kokoontuu Rinnekotien kesäjuhlaan Oulussa 

Hoivakodeissa eletään hyvää, aktiivista arkea – esimerkiksi juhlistetaan yhdessä kesää. Rinnekotien ikähoivan yhteistä kesäjuhlaa vietetään tänään tiistaina 27. toukokuuta Johteenhovissa Oulussa. Tapahtuma kokoaa yhteen yli sata juhlijaa. 

Omannäköinen elämä, ulkoilu, harrastukset ja ruokailutottumukset ovat tärkeitä suomalaisille myös hoivakodissa. Rinnekotien ikähoivan kesäjuhlaa vietetään tiistaina 27.5. Oulussa.

Omannäköinen elämä on tärkeä suomalaisille myös siinä tapauksessa, että he asuisivat hoivakodissa, kävi ilmi Rinnekotien Verianilla viime vuonna teettämästä selvityksestä. Erityisesti halutaan pitää kiinni säännöllisestä ulkoilusta, harrastuksista ja ruokailutottumuksista.  

”Pyrimme ottamaan asiakkaiden yksilölliset toiveet huomioon hoivakotien arjessa. Rinnekodeilla on ikääntyneiden palveluissa käytössä itsemääräämisoikeuden tukemisen suunnitelma, jonka yksi tavoite on varmistaa, että yksilölliset toiveet myös toteutuvat”, toteaa Rinnekotien ikähoivan palveluista Oulussa vastaava palvelualuejohtaja Jonna Tuomikoski

Tuomikosken mukaan kesäjuhlan tavoite on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osoittaa, että elämä jatkuu antoisana ja hyvänä myös hoivakodissa. 

”Haluamme juhlalla osoittaa, että ikähoivassa on mahdollista toteuttaa asioita myös oman kodin ulkopuolella. Monet ikääntyneet elävät täyttä, hyvää elämää hoivakodissa, vaikka tämä hyvä arki jää usein soteuutisoinnissa vähälle huomiolle”, Tuomikoski huomauttaa. 

Rinnekodit on Diakonissalaitoksen omistama, maan suurin yksityinen, sosiaalipalveluja tuottava yhteiskunnallinen yritys. Tarjoamme vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneiden lisäksi kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Meillä on lähes 150 yksikköä ja työllistämme noin 3 200 sote-alan ammattilaista ympäri maan. 

Rinnekodeilla on Oulun alueella yhteensä 16 yksikköä, joista viisi tarjoaa palveluja ikääntyneille asiakkaille. Tarjolla on myös kotihoidon palveluja. Lisäksi tarjoamme palveluja kehitysvammaisille ja autismikirjon asiakkaille, neurologisesti vammautuneille henkilöille, asunnottomille sekä lapsille ja nuorille.  

”Tavoitteenamme on luoda asuinympäristö, joka tukee asiakkaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä mahdollisimman pitkälle. Yhteiset tapahtumat ovat yksi tapa luoda yhteisöllisyyden kokemusta sekä tarjota elämyksiä ja virkistystä asiakkaillemme”, Tuomikoski sanoo. 

Rinnekotien ikähoivan kesäjuhlaa vietetään Johteenhovissa Oulussa tänään tiistaina 27. toukokuuta. Mukaan on tulossa lähes sata ikääntynyttä juhlijaa ja lisäksi henkilökuntaa ja alan opiskelijoita. Ohjelmassa on muun muassa herkullinen lounas ja kakkukahvit, leikkimieliset Olympialaiset, musiikkia ja yhteislaulua.  

”Innokkaimmat voivat myös pyörähtää tanssilattialla”, Tuomikoski lupaa.  

Rinnekotien sote-kyselyyn vastasi 1 055 yli 18-vuotiasta suomalaista huhtikuussa 2024. Kyselyn toteutti Verian, ja vastaukset koottiin vastaajapaneelissa, jonka tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä. 

ikääntyneet