Matkakertomuksia Itävallasta – kohtaamisoppeja lasten ja nuorten palveluihin

Suomalaisen hoitotyön taso ei kalpene kansainvälisessä vertailussa. Sen sijaan meillä on vielä opittavaa läsnäolossa ja kiireettömässä kohtaamisessa, toteavat Rinnekotien lasten ja nuorten palveluiden työntekijät, jotka vierailivat opintomatkalla Wienissä osana Erasmus+ -ohjelmaa.

Vammaisten lasten ja nuorten yksiköissä työskentelevät Sarianna Hänninen, Ella Sikkilä, Sonja Särvä ja Teija Kari matkasivat toukokuussa opintomatkalle Itävallan Wieniin. Kaikki lähtivät hakemaan ennen kaikkea uusia ideoita omaan työhön ja yksikön toimintamalleihin. Erityisesti matkalaisia kiinnosti seurata, miten Itävallassa kohdataan lapset ja millaisia kommunikaatiovälineitä heidän kanssaan hyödynnetään.

Lämmin vastaanotto ilahdutti

Vierailukohteeksemme valikoitui HABIT – Haus der Barmherzigkeit Inklusionsteam, joka tukee vammaisia lapsia, nuoria ja aikuisia tarjoamalla palveluja sekä edistämällä itsenäistä ja omannäköistä elämää.

Kävimme matkan aikana tutustumassa kolmeen eri toimintaan: Liikkuvaan kotiin vietävään Mobile-palveluun, asumisyksikön toimintaan sekä päivätoimintaan. Näissä kaikissa tapaamisissa pyrimme kyselemään mahdollisimman laajasti eri asioista ja silti matkan lopulla tuli sellainen olo, että olisi voinut tutustua vielä syvemminkin eri asioihin.

Kaikkialla, mihin menimme, meitä oli vastassa ystävällinen henkilökunta. Niin yhteyshenkilömme Mathiaksen kuin muidenkin työntekijöiden käytös viestitti, että olimme todella odotettuja vieraita.

Kiireettömyys yllätti

Suurimmat eroavaisuudet arjessa liittyivät koulutukseen. Itävallassa toimintayksiköissä työskentelee paljon sosiaalialan työntekijöitä, esimerkkinä sosiaalipedagogeja ja heillä hoitoalalla on melkein yhtä paljon miehiä kuin naisia.

Olimme kaikki neljä sitä mieltä, että hoitotyön taso on Suomessa paremmalla tasolla kuin Itävallassa, mutta voisimme ottaa heistä mallia kiireettömyydessä ja läsnäolossa. Itävallassa hoitajat ja ohjaajat olivat selkeästi paljon asiakaslähtöisempiä kuin me Suomessa, mikä näkyi muun muassa suhtautumisessa ajankäyttöön. Heillä ei ollut niin justiinsa, jos hieman myöhästyy tai jokin asia venyy pidemmäksi, kun taas Suomessa olemme melkein minuutin tarkkoja, jos jotain on sovittu tai strukturoitu.

Voisimme ottaa mallia kiireettömyydessä ja läsnäolossa.

Huomiomme kiinnittyi myös lasten ja nuorten apuvälineisiin. Suomessa lasten apuvälineet ovat keskenään melko samanlaisia ja yhtenäisen värisiä ja koemme, ettei apuvälinekeskus tai lähetteiden saaminen toimi aina oikeasti lasten tarpeista lähtien.

Kaikkea ei voi selittää myöskään resursseilla: Itävallassa on myös karsittu paljon sosiaali- ja terveysalalta ja esimerkiksi apuvälineet hankitaan sielläkin lähetteiden kautta. Silti apuvälineissä näkyi hienosti lapsen oma persoona. Tapasimme esimerkiksi erään nuoren pojan, jonka pyörätuolin eturenkaat vilkkuivat liikkeessä. Myös takarenkaat oli kuvitettu ja kaikesta näki, että lapsen mielipidettä, mielenkiinnon kohteita ja toiveita oli kuunneltu herkällä korvalla.

Myös eri aistien huomioiminen ympäristössä kiinnitti huomiomme. Asumisyksikössä oli todella hienosti käytetty esimerkiksi kattopintoja siihen, että laitetaan valoja ja kasveja roikkumaan. Innostuimme myös lattiapatjasta, jossa oli peilejä – vastaavia voisi hankkia tai rakentaa itse osaan meidän yksiköistämme.

Asiakkaat ovat oman arkensa asiantuntijoita

Yllättävintä oli se, miten paljon itsemääräämisoikeutta tuettiin yksiköissä. Esimerkiksi keittiöt olivat joka paikassa avoimia, muutamaa lukkokaappia lukuun ottamatta kaikki tilat olivat sellaisia, että asiakkaat pystyivät liikkumaan niissä vapaasti ja asumisyksiköissä työntekijät toteuttivat lapsille mieluisia lomamatkoja ja retkiä.

Mobiiliyksikössä meidät yllätti se, miten asiakas saa määrittää täysin sen, mitä haluaisi tehdä. Yhdessä paikassa nuori halusi jutella koko illan Suomesta, toisessa nuori halusi viedä meidät jäätelölle, puistoon ja pyörätuolijalkapalloharjoituksiinsa. Työntekijän tehtävä on lähinnä tukea, että nuoren toiveet päivän puuhailuista toteutuvat erityistarpeet huomioiden. Mobiiliyksikössä tapaamisten kesto voi olla 4-5 tuntia. Koko tämän ajan työntekijä on nuoren kanssa ja tukee myös hänen perhettään esimerkiksi hakemusten teossa tai uusien toimintamallien jalkauttamisessa arkeen.

Yksi suuri yllätys oli se, että joka paikassa sai polttaa tupakkaa. Olemme itse tottuneet, että työpaikka on savuton ja tupakointia rajoitetaan muutenkin lainsäädännöllä joka puolella. Itävallassa sai tupakoida missä ja milloin vain, vaikka kesken työpäivän työpaikalla. Asumisyksiköissä oli lapsille ja työntekijöille omat parvekkeet ja työntekijöiden parvekkeella sai myös tupakoida.

Reppuun positiivista uskallusta – 3 asiaa, jotka otimme reissusta mukaan

• Läsnäolo. Kannattaa käyttää aikaa lapseen tutustumiseen ja tarjota hänelle uusia elämyksiä ja kokemuksia turvallisessa ympäristössä.
• Kiireettömyys ja rentous. Kun asiakas pääsee valitsemaan ja toimimaan aktiivisena toimijana omassa elämässään, hän oppii paljon itsenäistymistaitoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
• Positiivinen uskallus. Monesti mietitään liikaa sitä, mikä voi mennä pieleen. Lasten ja nuorten kannattaa antaa kokeilla rohkeasti uusia asioita. Tästä hyvänä esimerkkinä oli teini-ikäinen poika, joka kulki sähköpyörätuolilla. Asiakas uskalsi kulkea vaativassakin maastossa keskellä pusikoita sosiaalipedagogin tuella. Asiakkaasta näki, että hän nautti pystyessään kulkemaan pitkin nurmikoita ja läpi vesilätäköiden.

Ohjaaja Teija Kari Rinnekodit Hiialasta, vastaava sairaanhoitaja Sarianna Hänninen Rinnekodit Majakasta, vastaava ohjaaja Sonja Särvä Rinnekodit Nannasta ja Knutista sekä erityisohjaaja Ella Sikkilä Rinnekodit Aadasta ja Islasta olivat vaikuttuneita itävaltalaiskollegoidensa kohtaamisosaamisesta.

Opintomatkat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää omaa osaamista kansainvälisessä ympäristössä. Lähivuosina kymmenet Rinnekotien työntekijät suuntaavat eri puolille Eurooppaa tutustumaan sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisiin käytäntöihin ja kehittämään omaa osaamistaan kansainvälisessä ympäristössä.