Työelämän vastaanottavuus on avain monimuotoiseen ja inhimilliseen työelämään

Äkillinen kriisi tai työkyvyn heikentyminen voi kohdata meistä kenet tahansa. Inhimilliseen ja vastaanottavaan työelämään ja työyhteisöön tulee mahtua silloinkin, kun elämä laittaa polvilleen ja haastaa.

”Elämä voi muuttua hetkessä. Yhtenä päivänä olet terve ja energinen, ja seuraavana päivänä saat kuulla diagnoosin, joka muuttaa kaiken”. Näin kertoo lähihoitaja Mirja (nimi muutettu), jonka elämän vakava sairastuminen muutti kertaheitolla muutama vuosi sitten.

Mirja on toiminut jo vuosia sote-alalla erilaisissa tehtävissä. Rinnekodeille hän tuli yhdeksän vuotta sitten kehitysvammaisten yksikköön. Työ on tuntunut omalta, asiakkaat ja työkaverit mukavilta.

Mirjalle sairastuminen tuli yllätyksenä. Ensimmäinen reaktio oli shokki ja epäusko: Miten tämä voi tapahtua minulle? Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuteni kannalta?

Sairastuessa työelämä voi alkaa tuntua hetkessä toissijaiselta, mutta samalla mieltä painaa huoli sairauden vaikutuksesta työkykyyn, taloustilanteeseen tai jopa työelämästä tipahtamisesta kokonaan. Vakavalla sairastumisella on syvällisiä vaikutuksia arkeen ja minäkuvaan. Työ on usein tärkeä osa identiteettiämme ja arkeamme ja työelämästä putoaminen voi synnyttää huonommuuden ja arvottomuuden kokemusta.  Onkin siis tärkeää löytää ratkaisuja, joilla ihminen voisi pysyä työelämässä myös silloin, kun työkyky on syystä tai toisesta alentunut tai muuttunut.

Äkillinen kriisi voi kohdata kenet tahansa

Sairauden myötä työkyky voi heikentyä merkittävästi. Fyysiset oireet, kuten väsymys, kipu tai liikuntarajoitteet, voivat tehdä päivittäisistä työtehtävistä haastavia. Myös stressi, ahdistus ja muu henkinen kuormitus varsinkin sairauden toteamisen alussa voivat vaikuttaa keskittymiskykyyn työssä. Jos työ- ja toimintakyvyn aleneminen johtuu mielenterveyden haasteista, työssä ja työyhteisön arjessa mukana oleminen oman toimintakyvyn rajoissa tukee tutkimustenkin mukaan kuntoutumista.

Meistä jokaiselle voi tahtomattamme tulla eteen tilanteita, joilla on vaikutusta voimavaroihimme ja toimintakykyymme.

Meistä jokaiselle voi tahtomattamme tulla eteen tilanteita, joilla on vaikutusta voimavaroihimme ja toimintakykyymme. Kyseessä voi olla äkillinen kuormittava kriisi, sairaus tai vamma, tai muita vaikeuksia kiinnittyä työhön ja työelämään hetkellisesti tai pidempiaikaisesti. Moni meistä kaipaisi tuolloin eniten sitä, että ympärillä oleva yhteisö, ihmiset ja rakenteet kannattelisivat pahimman yli, kannustaisivat ja suhtautuisivat inhimillisesti tilanteeseemme ja pitäisivät meitä voimavaroihimme sopivalla tavalla mukana rutiineissa ja työyhteisössä. Toivomme, että saisimme edelleen antaa panoksemme yhteiseen hyvään.

Meidän kaikkien etu

Työnantajan tuki sekä työyhteisön avoimuus ja luottamus ovat sairastumistilanteissa ratkaisevan tärkeitä. Inhimilliseen ja vastaanottavaan työelämään ja työyhteisöön tulee mahtua silloinkin, kun elämä laittaa polvilleen ja haastaa.

“Jos koko ajan joutuu erikseen sanomaan kaikille, että en pysty tähän ja tuohon, se alkaa tuntua raskaalta ja tuottaa huonommuuden tunnetta. On koko ajan seliteltävä uudelleen ja uudelleen omia rajoitteitaan”, Mirja kuvailee.

Ikävät kommentit tai toisen työkykyä vähättelevä asenne tuntuu erityisen pahalta silloin, kun sairastunut itsekin on valtavan huolissaan omasta työkyvystään ja epävarma asioiden järjestymisestä. Joustavat ratkaisut työaikoihin ja työntekotapoihin sekä työtehtävien mukauttaminen voivat auttaa sairastunutta työntekijää jatkamaan työelämässä.

Työelämän vastaanottavuus on kaikkien työntekijöiden kannalta hyvä asia.

Työelämän vastaanottavuus on kaikkien työntekijöiden kannalta hyvä asia. Yhä useampi työntekijä ja työnhakija voi tarvita monenlaista tukea ja joustoa tai uudenlaisia mahdollisuuksia työelämään mukaan pääsemiseksi. Työelämän vastaanottavuus on kykyä nähdä työyhteisöjen moninaisuus mahdollisuutena sekä suunnata katse enemmän työntekijöiden moninaisiin kykyihin ja voimavaroihin puutteiden ja rajoitteiden sijasta.

Osaltaan työelämän vastaanottavuuteen liittyy myös työyhteisöjen ja siellä työskentelevien kyky kohdata toinen toisiaan arvostaen ja avoimesti. Kysymys onkin oikeastaan yksinkertainen; Ovatko työelämä, työelämän rakenteet ja työyhteisöt avoimia ja joustavia vai sulkeutuneita ja valikoivia? Mitä tapahtuu silloin, kun yhden työyhteisön jäsenen tilanne muuttuu perustavanlaatuisesti ja yksilöllinen haaste alkaakin vaikuttaa koko työyhteisöön ja sen toimintaan?

Työyhteisö tukena

Mirjalle työnantajan ja työyhteisön tuki oli sairastumistilanteessa tärkeää, samoin kuin arvostava kohtaaminen: sairastunut kohdataan lämpimästi ihmisenä, ei diagnoosina. Yksilöllisten ratkaisujen löytyminen edellyttää avointa keskustelua työntekijän ja esihenkilön välillä. Riittävän avoimella keskustelulla työyhteisön kesken ja keskinäisellä luottamuksella yksilölliset ratkaisut voidaan sovittaa työyhteisön arkeen.

Usein avoimuus lisää ymmärrystä ja sitä kautta empatiaa ja inhimillisyyttä työyhteisössä.  Katse suunnataan siihen, mihin sairastunut tällä hetkellä työssä pystyy, ei rajoitteisiin.

On tärkeää, että työnantaja ja kollegat osoittavat ymmärrystä ja tarjoavat tarvittavaa tukea, jotta itse voi keskittyä toipumiseen.

“On tärkeää, että työnantaja ja kollegat osoittavat ymmärrystä ja tarjoavat tarvittavaa tukea, jotta itse voi keskittyä toipumiseen.”

Mirjan tilanteessa tärkeä näkökulma ja inhimilliset sanat tulivat henkilöstöhallinnosta.

”Keskustelussa työn jatkamisen mahdollisuuksista vaihtoehtoa kokoaikaisesta sairaseläkkeestä pohdittiin yhdessä lääkärin ja esihenkilön kanssa ensin ainoana vaihtoehtona. Itse halusin kovasti jatkaa työelämässä. HR-asiantuntija totesi, että kuka tahansa voi sairastua ja toi esiin osa-aikaisen työskentelyn mahdollisuuksien pohtimisen. Se empatia, mikä siinä hetkessä välittyi, tuntui todella tärkeältä”, Mirja toteaa.

Tällä hetkellä Mirja työskentelee Rinnekodeilla osa-aikaisena työntekijänä. 

”Työsuhteen jatkuminen osa-aikaisena tuntuu minusta erittäin tärkeältä. Työ tuo elämääni valtavasti merkitystä”, Mirja kertoo.

Teksti: Diakonissalaitoksen hyvinvointipäällikkö Jenni Toivonen ja kehittämispäällikkö Laura Lempinen