Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.

Vuonna 2025 Suomessa oli 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Samaan aikaan Diakonissalaitoksen ensimmäinen Ihmisarvobarometri osoittaa, että suomalaisten mielestä heikossa asemassa olevien ihmisten turvaverkot eivät ole riittäviä. Nykytilan arvio oli 3,13 asteikolla 1–7, kun toivottu taso oli 5,28.
Barometrin suurin ihmisarvovaje liittyy heikossa asemassa olevien ihmisten äänen kuulumiseen päätöksenteossa. Nykytilan arvio oli 2,75, kun toivottu taso oli 5,32. Suomalaisten mielestä asunnottomuus on myös huono-osaisuuden näkyvin ilmentymä.
”Asunnottomuuden kasvu kertoo kipeästä ristiriidasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Pidämme jokaisen ihmisen yhtäläistä arvoa tärkeänä, mutta emme onnistu turvaamaan kaikille edes kotia. Ihmisarvo toteutuu vasta silloin, kun se näkyy yhteiskunnan päätöksissä ja ihmisten arjessa”, sanoo Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Elina Juntunen.
Asunnottomuus ei ole yksilön epäonnistuminen vaan seurausta rakenteista, jotka eivät kykene tarjoamaan oikea-aikaista tukea kaikille sitä tarvitseville. Samalla ammattilaiset näkevät kaduilla ja palveluissa kasvavaa piiloasunnottomuutta, jota viralliset tilastot eivät tavoita.

Asunnottomuustilanne on mahdollista ratkaista
Ratkaisut asunnottomuuden vähentämiseen ovat jo olemassa. Keskeisiä keinoja ovat kohtuuhintaisten asuntojen lisääminen, Asunto ensin -mallin kehittäminen, vuokravelkojen ja häätöjen ehkäisy sekä riittävä asumisen tuki.

”Ilman kotia on vaikea rakentaa muuta elämää. Asunnottomuuden ratkaiseminen edellyttää sekä riittävästi asuntoja että oikea-aikaista tukea niille ihmisille, jotka sitä tarvitsevat”, sanoo Rinnekotien palvelujohtaja Taru Åkerfelt.
Hallitus on asettanut tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen vuoteen 2027 mennessä.
”Valitut keinot ovat oikeansuuntaisia, mutta tavoite uhkaa karata ilman riittäviä panostuksia”, Åkerfelt sanoo.
Diakonissalaitos on sitoutunut tavoitteeseen poistaa pitkäaikaisasunnottomuus suurista kaupungeista vuoteen 2035 mennessä.
”Asunnottomuus ei ole väistämätön osa yhteiskuntaa, vaan ratkaistavissa oleva ongelma. Jokaisella ihmisellä on oikeus kotiin, osallisuuteen ja ihmisarvoiseen elämään”, Elina Juntunen toteaa.

Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, Diakonissalaitos
050 372 0828, jenni.sarolahti@diakonissalaitos.fi


