Skip to content
Mediassa

Mediassa: Markkinavuoropuhelut kehittävät parhaimmillaan koko alaa

Rinnekotien liiketoimintajohtaja Annareetta Vaara avaa Hoiva&Terveyden haastattelussa, miksi hän pitää markkinavuoropuheluja tärkeänä koko sote-alan kehittymiselle.

Elokuussa Rinnekotien liiketoimintajohtajana aloittanut Annareetta Vaara toivoo, että hyvinvointialueet kävisivät markkinavuoropuhelua tuottajien kanssa laajasti hankinnan eri kohdissa.

“Esimerkiksi Keusote järjesti kahdenkeskisiä markkinavuoropuheluita tuottajien kanssa yhteisöllistä asumista hankkiessaan. Kahdenkeskisessä keskustelussa tuottaja voi enemmän avata sitä, minkälaista innovatiivisuutta se tuo hankintaan. Tällä tavalla tilaaja saa enemmän sisältöä kilpailutukseen ja se välttyy mahdollisilta virheiltä tarjouspyynnössä”, Vaara toteaa Hoiva&Terveys-verkkopalvelun haastattelussa.

Vaaran mukaan hyvin toteutetut markkinavuoropuhelut vievät parhaimmillaan koko alaa eteenpäin. Hän pitää hyvänä pyöreän pöydän keskusteluja, joita ovat järjestäneet esimerkiksi Hyvinvointiala HALI ry ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.

Artikkelissa Vaara kertoo Rinnekotien kasvutavoitteista, hyvinvointialueiden haastavan taloustilanteen vaikutuksesta hankintamenettelyihin sekä siitä, miten hänet on otettu vastaan uudessa työssään.

Lue Hoiva&Terveys-artikkeli: Rinnekotien Annareetta Vaara: “Markkinavuoropuhelut vievät parhaimmillaan koko alaa eteenpäin (Hoiva&Terveys 14.11.2025)

kilpailutukset