Hyppää sisältöön

Tervetuloa alumniksi Rinnekodeille

Alumniyhteisöömme ovat tervetulleita kaikki, joita työmme tai tulevat uramahdollisuudet kiinnostavat.

Graafinen kuva Rinnekotien eri brändielementeistä.

Rinnekotien oma alumniyhteisö

Alumnina kuulet tarinoita työyhteisöstämme, saat kutsuja tapahtumiin ja koulutuksiin sekä vinkkejä ajankohtaisiin sisältöihimme.

Olemme sinuun yhteydessä n. 2-4 kertaa vuodessa uutiskirjeitse. Ehkäpä meillä avautuu jokin työpaikka, joka voisi kiinnostaa sinua tulevaisuudessa!

Graafinen kuva Hyvän mielen työpaikka -tunnustuksesta vuosille 2025-2026.

Hyvän mielen työpaikka

Meille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka on tunnustus paremman työelämän puolesta ponnisteleville työyhteisöille. Merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Vieraanvarainen perehdytys on onnistunut ja uudet työntekijät otetaan ilolla vastaan. Koulutusmyönteisyys!

Poiminta Parasta meillä työskentelyssä -kyselystä

Sydän mukana elämän poluilla

Jokainen meistä kulkee omanlaisiaan polkuja elämässä. Me Rinnekodeilla teemme töitä sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi vaeltaa polkujaan yksin. Tuemme ja kuljemme rinnalla myös työntekijöidemme urapoluilla, erilaiset elämäntilanteet huomioiden. 

Työmme lähtökohta on ihmisarvon kunnioittaminen ja asiakkaidemme kohtaaminen tasavertaisina yksilöinä. Meille jokainen ihminen on erityinen.

3 200

työkaveria ympäri maan.

140

toimipistettä 24 paikkakunnalla.

4/5

henkilöstön hyvinvointi-indeksi 2025.

250 €

liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu
vuosittain.

Rinnekodit rekrytoi!

Tulisitko takaisin työskentelemään kanssamme #sydänmukana?