Hyppää sisältöön

Naapurustotyö

Naapurustotyö on tavalla tai toisella osa kaikkien toimipisteidemme arkea. Sen tavoite on luoda tiivis yhteys naapurustoomme, jotta luottamus kasvaa puolin ja toisin. Näin myös mahdollisiin ongelmiin on helpompi puuttua. 

Nainen ripustaa taideteoksia pyykkinarulle ulkona. narulla roikkuu myös sateenkaarilippu.

Yhteisöllisiä kohtaamisia

Naapurustotyö on yhdessä tekemistä ja vuorovaikutusta. Pidämme aktiivisesti yhteyttä esimerkiksi asukasyhdistysten, taloyhtiöiden, koulujen ja alueen yritysten kanssa. Kun tulemme tutuiksi, voimme yhteistyössä tuottaa juuri naapurustomme näköistä toimintaa, naapuruston tarpeita ja toiveita kuulleen. Näin lisäämme lähialueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta ja tarjoamme samalla asiakkaillemme mahdollisuuden olla aktiivisia yhteisön jäseniä.  

Teemme aktiivisesti ympäristökierroksia, joilla huolehdimme yhdessä lähiympäristön siisteydestä ja vahvistamme asukkaiden osallisuuden tunnetta. Joskus järjestämme isompiakin talkoita. Naapurustotyöllä luomme kohtaamisia, esimerkiksi pihajuhlia tai keskustelutilaisuuksia ja järjestämme mahdollisuuksia tutustua toimipisteisiimme.  

Ota yhteyttä: naapurustotyo@rinnekodit.fi

Millainen on hyvä naapuri?

Videolla asiakkaamme eri palveluistamme kertovat, mitä naapurustotyö on ja millainen on hyvä naapuri.

Lue lisää naapurustotyöstä:

Hyvä naapurusto syntyy vuorovaikutuksessa

Naapurustotyö kuvin

Klikkaa kuvat ja videot suuremmiksi

Kuvat: Felicia Kazandjian
Video: Luomustudio productions

Se kaveri, jonka kanssa mä siivosin, ei olla ennen tavattu eikä tunnettu, mutta tunnistan kyllä, että hän on kävellyt mun kanssa näitä samoja katuja jo vuosia. Oli kiva kohdata hänet.

Siivoustalkoiden osallistuja