Hyppää sisältöön

Esteettömyys Rinnekodeissa

Esteettömyys tarkoittaa fyysistä esteettömyyttä, kuten rakenteellisten esteiden poissaoloa ja sosiaalista esteettömyyttä eli syrjimätöntä ja yhdenvertaista ilmapiiriä. 

Erivärisiä keraamisia kukkia vihreällä pohjalla.

Esteettömyys ja saavutettavuus

YK on määritellyt esteettömyyden osaksi ihmisoikeuksia. Me Rinnekodeissa olemme sitoutuneet tarjoamaan sekä saavutettavia että esteettömiä palveluja kaikille asiakasryhmillemme. Kehitämme toimintaamme ja palveluitamme jatkuvasti vastaamaan asiakkaidemme muuttuvia tarpeita. 

Rinnekodeissa esteettömyys on huomioitu useissa asukkaiden elämää parantavissa palveluissa ja osallistamisen mahdollistavissa toiminnoissa. Esimerkiksi vammaisille asiakkaillemme on käytössään erilaisia apuvälineitä ja palveluita, joilla turvataan mahdollisuus aktiiviseen ja osallistuvaan elämään.

Osallisuus on jokaisen oikeus

Osallisuus ja työtoiminta ovat tärkeä osa Rinnekotien asiakkaiden elämää ja oikeuksia. Lakiston Toimintakeskus Martissa asiakkaat ovat suunnitelleet ja maalanneet upeita muraalitaideteoksia. Teoksiin on tuotu mukaan modernia lisättyä todellisuutta täydentämään taidekokemusta.  

Kädentaitoryhmä Taitoliinassa asiakkaat valmistavat muun muassa erilaisia tekstiilituotteita, keramiikkaa sekä omilla kuoseilla painatettuja leikkuulautoja ja tarjottimia. Kangaspuut ovat Taitoliinassa ahkerassa käytössä ja myös omalle luovuudelle ja uusien tuotteiden innovoinnille on tilaa. 

Lakistossa toimii myös Puutarharyhmä, joka jalkautuu lähimaastoon ja työskentelee myös yhteistyössä lähiyritysten kanssa, muun muassa espoolaisen luomutilan apuna. 

Liikkuminen ja luonto

Liikkuminen luonnossa lisää tutkitusti hyvinvointia monin eri tavoin. Espoon Lakistossa tarjoamme asukkaillemme, työntekijöillemme ja muille alueella liikkuville monenlaisia mahdollisuuksia viettää aikaa ulkona liikkuen ja leikkien.  

Nuoremman väen mieleen on muutama vuosi sitten valmistunut esteetön leikkipuisto. Leikkipuistossa on helppo liikkua esimerkiksi pyörätuolilla.  

Diakonissalaitoksella on runsaasti metsää Lakiston alueella. Metsän siimeksessä kiertää useita luontopolkuja, joilla voi vapaasti samoilla ympäri vuoden. Alueelta löytyy myös järvi, joka tarjoaa mukavan vilvoittavia uintihetkiä. Luontoliikunta kehittää motoriikkaa, helpottaa ääniyliherkkyyttä ja rauhoittaa. Kesän 2023 alussa avautuva täysin esteetön, 800 metrin mittainen Korennon kierros – luontopolku mahdollistaa turvallisen retkeilyn myös pyörätuolilla.

Sporttisempaa menoa löytyy Lakisto Frisbeeparkista, jossa on kaksi frisbeegolf-kenttää: aloittelijoille suunnattu Startti ja esteetön Iisi. Lisäksi alueella voi pelata jalkapallo- ja salibandygolfia, jos koordinaatio ei mahdollista frisbeekiekon heittämistä. 

Esteetön leikkipuisto

Esteettömässä leikkipuistossa on helppo liikkua esimerkiksi pyörätuolilla.  

Muraali

Yhteisöllinen Unelmamaisema-taideteos sisältää myös lisättyä todellisuutta.

Kota ja nuotiopaikka metsässä.

Korennon kierros – esteetön luontopolku

Korennon kierroksen avajaisia juhlistettiin 15. kesäkuuta 2023 Espoon Lakistossa, os. Rinnekodintie 6.