Asunnottomuus voidaan poistaa, mutta se vaatii jälleen yhteisiä tekoja

Suomi osoitti jo kerran, että asunnottomuuden suunta voidaan muuttaa. Nyt asunnottomuus kasvaa jälleen, eikä aiempien saavutusten varaan voida tuudittautua. Asunto ensin -mallin tulee jatkossakin olla suomalaisen asunnottomuustyön perusta, mutta mallia on kehitettävä vastaamaan ihmisten muuttuneisiin ja yhä moninaisempiin tuen tarpeisiin, kirjoittavat Taru Åkerfelt ja Mika Paasolainen.

Asunnottomuus on lisääntynyt nyt kahtena peräkkäisenä vuonna. Vuonna 2025 Suomessa oli yhteensä 4 579 yksinelävää asunnotonta. Heistä 1 306 oli pitkäaikaisasunnottomia. Asunnottomuus kasvoi edellisvuodesta 20 prosenttia ja pitkäaikaisasunnottomuus peräti 29 prosenttia.

Kehitys ei ole väistämätön. Suomi onnistui vähentämään asunnottomuutta yli kymmenen vuoden ajan. Muutoksen keskeisenä välineenä oli Asunto ensin -malli, jonka kehittämisessä Diakonissalaitos on ollut mukana ja jota Rinnekodit toteuttaa asumispalveluissaan.

Mallin lähtökohta on yksinkertainen mutta ratkaiseva: pysyvä koti on ihmisoikeus ja kuntoutumisen perusta, ei palkinto, joka pitää ansaita. Osaksi asumista rakennetaan henkilön tarpeiden mukainen tuki.

Juuri tästä periaatteesta meidän on pidettävä kiinni myös silloin, kun päihdetilanne ja tuen tarpeet vaikeutuvat ja julkinen talous kiristyy.

1. Asunto ensin -malli on säilytettävä työn perustana

Asunto ensin ymmärretään toisinaan liian kapeasti päihteet sallivaksi asumiseksi. Todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta: pysyvästä kodista, rinnalla kulkevasta tuesta, luottamuksen rakentamisesta sekä mahdollisuudesta päästä sosiaali-, terveys-, mielenterveys- ja päihdepalveluiden piiriin.

Päihdesairaudesta ei parane, jos päihteet kielletään. Myös päihdesairaalla ihmisellä on oltava oikeus kotiin, ihmisarvoiseen kohteluun ja tarvitsemaansa tukeen. Meidän tehtävämme on tarjota tietoa, tukea ja mahdollisuuksia muutokseen silloin, kun ihminen on siihen itse valmis.

Myös päihdesairaalla ihmisellä on oikeus kotiin, ihmisarvoiseen kohteluun ja tarvitsemaansa tukeen.

Siksi Asunto ensin -mallin osaamista tarvitaan lisää niin hyvinvointialueilla, kunnissa kuin palveluntuottajien keskuudessa. Kun mallia ei tunneta, vaarana on, että se typistyy yksittäiseksi asumisratkaisuksi. Asunto yksin ei kuitenkaan riitä vaan rinnalle tarvitaan riittävää ja joustavaa tukea, joka tukee asumisen onnistumista.

2. Tukea on saatava ennen kuin ongelmat syvenevät

Asunnottomuuden ehkäiseminen edellyttää, että apua saa ajoissa. Vuokravelkoihin, toimeentulon ongelmiin ja asumisen häiriöihin on päästävä puuttumaan ennen asunnon menettämistä. Tähän tarvitaan esimerkiksi tehokkaampaa asumisneuvontaa, kotiin vietävää tukea ja keinoja vuokranmaksun turvaamiseen.

Varhainen tuki on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Asunnottomuus lisää aina muitakin vaikeuksia ja avun tarvetta. Asunnottomuuden hinta on suuri ihmiselle itselleen, mutta myös yhteiskunnalle.

Samalla on tunnistettava ne ihmiset, joiden tuen tarve on jo nyt hyvin suuri. Heille ei riitä pelkkä asumispalvelu, jos terveydenhuolto, psykiatria tai päihdepalvelut jäävät etäälle. Palvelut on vietävä sinne, missä ihmiset ovat. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen jalkautuminen asumisyksiköihin voi madaltaa ratkaisevasti avun saamisen kynnystä.

3. Palvelujen on joustettava tarpeiden mukaan

Diakonissalaitoksen tavoitteena on pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen suurista kaupungeista pysyvästi ja tässä työssä juuri Asunto ensin -malli ja katkeamattomat palvelupolut ovat avainasemassa.

Nykyinen palvelujärjestelmä on liian usein siiloutunut. Ihmisen terveyteen, päihteiden käyttöön, toimeentuloon ja asumiseen liittyviin tarpeisiin pitäisi pystyä vastaamaan kokonaisuutena.

Ihmisen terveyteen, päihteiden käyttöön, toimeentuloon ja asumiseen liittyviin tarpeisiin pitäisi pystyä vastaamaan kokonaisuutena.

Tarvitsemme katkeamattomia asumisen ja tuen polkuja. Ihmisen pitäisi voida siirtyä joustavasti vahvemman ja kevyemmän tuen välillä ilman, että koti tai tuttu tuki katoaa muutoksessa.

Asunto ensin -palvelujen tavoitteena ei myöskään saa olla vain nykyisen asumistilanteen säilyttäminen. Mahdollisimman monelle pitää rakentaa realistinen polku kohti itsenäisempää asumista. Tämä edellyttää hajasijoitetun asumisen ja kotiin tarjottavan tuen vahvistamista sekä asumispalvelujen nykyistä yksilöllisempää räätälöintiä.

4. Tarvitsemme erilaisia asuntoja, emme yhtä ratkaisua kaikille

Asunnottomuutta kokevat ihmiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä. Taustalla voi olla erilaisia elämäntilanteita, sairauksia, päihdehaittoja ja traumaattisia kokemuksia. Siksi yksi asumismuoto tai palvelumalli ei sovi kaikille.

Tarvitsemme kohtuuhintaisia tavallisia vuokra-asuntoja, hajasijoitettua tuettua asumista sekä pienempiä asumisyksiköitä ihmisille, jotka tarvitsevat enemmän tukea.

On myös tärkeää kartoittaa asiakkaan tuen tarpeet riittävän hyvin. Väärän tasoinen palvelu voi johtaa uuteen muuttoon, asumisen katkeamiseen ja pettymykseen. Oikean paikan löytäminen ensimmäisellä kerralla vahvistaa asumisen pysyvyyttä sekä ihmisen luottamusta palveluihin.

Erityisryhmille ei silti pidä automaattisesti rakentaa omia erillisiä yksiköitä. Sen sijaan palveluissa on vahvistettava esimerkiksi traumaosaamista, naiserityistä työotetta sekä nuorten ja erilaisten vähemmistöjen tarpeiden ymmärtämistä. Osaamisen pitää kulkea ihmisen luo, ei erottaa ihmistä muista.

5. Asunnottomuuden poistaminen edellyttää kaikkien sitoutumista

Asunnottomuutta eivät poista palveluntuottajat, järjestöt tai muut organisaatiot yksin. Tarvitaan valtion, suurten kaupunkien, hyvinvointialueiden, asuntotoimijoiden ja palveluntuottajien yhteinen päämäärä, työnjako ja pitkäjänteinen rahoitus.

Asunnottomuutta eivät poista palveluntuottajat, järjestöt tai muut organisaatiot yksin.

Valtion vastuulla on luoda toiminnalle vakaat edellytykset ja turvata riittävä kohtuuhintaisten asuntojen tuotanto. Kaupungit vastaavat asuntopolitiikasta ja käytännön paikallisista ratkaisuista. Hyvinvointialueiden on puolestaan varmistettava, että asumisen tuki sekä mielenterveys-, päihde- ja terveyspalvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Rinnekodeilla näemme, että meidän tehtävänämme on tuoda tähän yhteistyöhön käytännön palvelutyöstä syntyvää tietoa, kehittää asumisen ja tuen malleja sekä tuottaa vaikuttavuusnäyttöä vaativimman tuen palveluista.

Suunta voidaan muuttaa uudelleen

Suomi on jo osoittanut, että vaikean yhteiskunnalliseen ongelmaan voidaan löytää ratkaisuja. Nyt tarvitaan uusi korjausliike.

Asunto ensin -mallista on pidettävä kiinni, mutta sitä ei pidä jättää paikalleen. Mallia on kehitettävä siten, että tuki tavoittaa ihmiset aikaisemmin, palvelut kulkevat ihmisen mukana ja jokaiselle löytyy hänen tarpeisiinsa sopiva asumisratkaisu. Samalla tarvitaan riittävästi asuntoja, rahoitusta ja yhteistä poliittista tahtoa.

Asunnottomuuden poistaminen on mahdollista. Kyse on lopulta siitä, pidämmekö kotia jokaisen oikeutena ja olemmeko valmiita tekemään sen toteutumiseksi konkreettisia päätöksiä ja toimimaan käytännössä näiden päätösten mukaan.

Taru Åkerfelt työskentelee Rinnekodeilla palvelujohtajana. Hän vastaa mm. mielenterveys- ja päihdepalveluista, ikääntyneiden palveluista sekä lasten ja nuorten palveluista.

Mika Paasolainen työskentelee Rinnekodeilla palvelualuejohtajana vastuullaan mielenterveys- ja päihdepalvelut.