Hyppää sisältöön
Ajankohtaiset | Blogi

Oikein johdettuna sote-alan innovaatiot tuottavat parempia palveluja

Teknologisilla innovaatioilla voidaan vahvistaa turvallisuutta ja parantaa asiakaskokemusta hoivatyön arjessa. Hyötyjen toteutuminen edellyttää aina hyvää johtamista, kirjoittaa Annareetta Vaara blogissaan.

Henkilö puhuu puhelimeen, jota pitää kädessään kasvojensa etualalla.
Tekoälyavusteisen kirjaamisen kokeilu käynnistyi juuri hoivakoti Rinnekodit Scillassa Helsingissä. Sote-alan innovaatiot vapauttavat aikaa asiakastyöhön.

Sote-alan teknologiset innovaatiot ovat viime aikoina olleet paljon esillä sekä innostuksen että myös huolien kautta. Teknologian hyödyntäminen ja erilaiset teknologiakokeilut ovat sote-alalla tärkeitä: Niiden avulla voidaan lisätä asiakkaiden turvallisuutta ja tukea hoitajien työtä. Kun käytännössä testattua, toimivaksi todettua teknologiaa hyödynnetään nykyistä tehokkaammin, voidaan esimerkiksi automatisoida rutiineja ja keventää hoitotyötä.

On tärkeää muistaa, että johtamisen ja prosessien on aina oltava kunnossa, ennen kun teknologian todelliset hyödyt toteutuvat käytännössä.

Teknologia vapauttaa aikaa tärkeimpään

Sote-alalla teknologian hyödyntäminen ei ole itseisarvo, vaan väline työn sujuvoittamiseen ja laadun parantamiseen.

Yksi keskeisistä innovaatioiden mahdollisuuksista liittyy ajankäytön tehostamiseen, jota selvitämme Rinnekodeilla kevään aikana. Keräämme ikääntyneiden palveluissa kokemuksia tekoälyavusteisesta kirjaamisesta, joka voi hyvin toimiessaan vapauttaa hoitajan aikaa koneen ääreltä asiakkaiden pariin. Tämä olisi työmme kannalta hyvin merkittävää – onhan asiakkaiden kohtaaminen tärkein tehtävämme!

Teknologia ei siis vie hoitajien työtä tai korvaa ihmistä, vaan helpottaa arjen aikaa vieviä rutiinitöitä ja vapauttaa aikaa asiakkaan kanssa tehtävään työhön. Työn keveneminen ja merkityksellisyyden vahvistuminen parantaa työssäjaksamista, millä puolestaan on myönteinen vaikutus alan vetovoimaan.

Asiakkaiden kohtaaminen on tärkein tehtävämme!

Aihe on sote-alalla hyvin ajankohtainen. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreessa selvityksessä korostetaan, että kirjaaminen vie hoivatyössä kaikkiaan liikaa aikaa asiakastyöstä. Kirjaamisprosessien sujuvoittaminen on siksi välttämätöntä ja hyödyttää parhaimmillaan koko alaa.

Teknologialla voidaan tukea myös turvallisuutta. Esimerkiksi erilaiset sensorit ja älykkäät hälytysjärjestelmät voivat auttaa havaitsemaan riskitilanteita, kuten kaatumisia, ja varmistamaan nopean reagoinnin. Turvallisuutta lisäävät innovaatiot ovat mukana teknologiakokeiluissa, joita toteutamme kevään aikana yksiköissämme eri puolilla maata.

Innovaatioiden hyödyt syntyvät johtamisen kautta

Teknologia itsessään ei kuitenkaan vielä ratkaise mitään. Ratkaisevaa on se, miten sitä hyödynnetään.
Uudet työkalut tarkoittavat aina uusia toimintatapoja. Jotta ne tuottavat hyötyä, tarvitaan selkeät prosessit, riittävä osaaminen ja ennen kaikkea hyvää johtamista.

Teknologia itsessään ei vielä ratkaise mitään. Ratkaisevaa on se, miten sitä hyödynnetään.

Jos työyhteisön arki ei toimi – esimerkiksi työnjako on epäselvä tai kuormitus liian suuri – teknologian tuoma ajansäästö ei automaattisesti siirrä hoitajia toimistosta asiakkaiden pariin. Ja jos prosessit ja ohjeistukset eivät ole kunnossa, turvallisuutta lisääviin teknologioihin, kuten hälytysjärjestelmiin, liittyy ilmeisiä riskejä.

Innovaatioiden käyttöönotto onkin siksi ennen kaikkea johtamiskysymys. Hyvä johtaminen varmistaa, että uusia ratkaisuja osataan käyttää, ne juurtuvat arkeen ja tuottavat sitä hyötyä, jota niillä tavoitellaan.

Arjen innovaatiot näkyviksi

Sote-alan innovaatiot eivät luonnollisestikaan rajaudu vain teknologiaan. Ne voivat tarkoittaa myös esimerkiksi uusia toimintamalleja ja arjen kehittämistyötä – niin suuremmassa kuin pienemmässäkin mittakaavassa.

Rinnekodit ja Diakonissalaitos ovat luoneet historiansa aikana ratkaisuja ja uusia toimintamalleja useisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen. Tällainen on esimerkiksi Vamos-nuortenpalvelu, joka on kasvanut kokeilusta vaikuttavaksi toimintamalliksi. Toinen esimerkki on Asunto ensin -malli, jonka kehittämisessä Diakonissalaitos ja Rinnekodit ovat olleet ja ovat edelleen vahvasti mukana.

Teknologian mahdollisuuksien hyödyntäminen uudella tavalla toteutui myös Rinnekotien asiakaslupauksessa, joka rakennettiin työntekijöiden, asukkaiden ja tekoälyn yhteistyöllä.

Sote-alalla kehitetään jatkuvasti uusia tapoja toimia ja toivon, että tämä arjen kehitystyö näkyisi jatkossa myös julkisuudessa aiempaa laajemmin. Elämme aikaa, jossa sote-alan medianäkyvyys on muuttunut aiempaa kielteisemmäksi. Rakentavalle, alaa eteenpäin vievälle keskustelulle on paljon tilausta ja tarvetta ja tässä meillä kaikilla – niin alan toimijoilla kuin mediallakin – on oma roolimme.

Annareetta Vaara työskentele Rinnekotien liiketoimintajohtajana.

Kuuntele myös haastattelu Spotifyssa:

Työvuorossa-podcast: Unelmia tulevaisuudesta

innovaatiot sote