Kehitysvamma ei suojaa päihdeongelmalta
Aikoinaan lääkärikoulussa opetettiin vuorovaikutuksen tärkeyttä. Potilas tuli haastatella vastaanotolla ja hänestä tehtiin havaintoja. Nykyisin suunta vaikuttaa olevan päinvastainen. Kohtaamisosaamisen merkitys korostuu erityisryhmien, kuten kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla, kirjoittaa Jarmo Kantonen blogissa. Teksti on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä.
Etälääketieteen ja digitaalisten asiointikanavien vallatessa sote-alaa vaarana on, että ihmisen kohtaaminen unohtuu. Chattien, maisojen, lunnien ja hoidontarpeen etäarviotiimien aikakaudella sote-ammattilaisen livevastaanoton arvo nousee. Sote-henkilökunnan kyky ja halu kohdata asiakas tämän omista lähtökohdista käsin on osa arvostavaa kohtaamista, jonka tulisi olla arkea kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kohtaamisen merkitys korostuu erityisryhmien kohdalla. Kuinka varmistamme palvelut vaikkapa ikääntyvälle, lievästi muistisairaalle päihderiippuvaiselle kehitysvammaiselle henkilölle, joka ei selviä eteenpäin nettimaailman moderneista digiportaaleista?
Usein unohtuu, että esimerkiksi kehitysvammaisten henkilöiden kynnys päihderiippuvuuden kehittymiseen on matalampi ja päihteistä eroon pääseminen huomattavasti vaikeampaa kuin muilla.
Palveluntarve lisääntyy
Toisaalta me kaikki ikäännymme ja päihderiippuvuus liitännäissairauksineen lisää palveluntarvetta. Alkoholidementia ja muut aivovauriot yleistyvät. Kognitiivinen selviytyminen käy haastavaksi yhä useammalle. Kotona hoidetaan omaisten ja kotihoidon käyntien avulla ihmisiä, jotka ennen täyttivät vanhainkodit.
Alkoholidementia ja muut aivovauriot yleistyvät.
Erityisen vaikeaa on, jos kuuluu johonkin erityisryhmään.
Kehitysvammaisten ryhmämuotoisia asumisyksiköitä eikä ylipäätään yhteisöasumista ole suunniteltu siten, että niissä asuisi päihdeongelmaisia ihmisiä. Henkilöstö joutuu kohtaamaan omat asenteensa suhteessa päihdeongelmaan ja organisaatio pohtimaan valmiuttaan toimia uudessa tilanteessa. Huoli muiden asukkaiden sekä henkilökunnan turvallisuudesta kasvaa.
Kehitysvamma tai ikääntyminen ei suojele päihdeongelmalta. Myös Alfa-PVP ja muut huumeet löytävät tiensä kaikkialle.
Uutta mallia
Diakonissalaitoksella on kehitetty uusi päihdetyön toimintamalli, joka vastaa kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden erityistarpeisiin. Sen yksi tavoite on vahvistaa neuropsykiatrisesti oireilevien kehitysvammaisten kohtaamiseen liittyvää osaamista päihdepalveluissa ja parantaa näin päihdepalveluiden saavutettavuutta ja vaikuttavuutta.
Malli syntyi vuosina 2023–2025 toteutetussa Stea-rahoitteisessa hankkeessa, jonka yhteistyökumppaneita olivat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Helsingin kaupunki ja Rinnekodit.
Yhteiskehittämisen tuloksena syntyi päihdepalvelupolku, joka auttaa päihde- ja vammaispalveluiden ammattilaisia hahmottamaan roolinsa ja vastuunsa hoitoprosessissa. Polku tukee palveluiden integraatiota ja asiakaslähtöisyyttä, ja sen avulla kehitysvammaiset asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Selkokeskuksen arvion mukaan jopa 14 prosenttia suomalaisista hyötyy selkokielestä.
Opas päihdetyöhön – menetelmiä selkokielellä tarjoaa konkreettisia työkaluja yksilö- ja ryhmämuotoiseen päihdetyöhön. Selkokeskuksen arvion mukaan jopa 14 prosenttia suomalaisista hyötyy selkokielestä. Oppaan menetelmät soveltuvatkin kehitysvammaisten lisäksi myös muille ryhmille, kuten ikääntyneille, muistisairaille, neurokirjon henkilöille ja kielenoppijoille.
Digitaaliset ratkaisut eivät saa korvata inhimillistä kohtaamista.
Tämä vaatii erityistä huomiota silloin, kun kyse on haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Diakonissalaitoksen uusi toimintamalli ja selkokielinen opas auttavat rakentamaan saavutettavampaa ja vaikuttavampaa päihdetyötä. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi ihmisenä.
Teksti on julkaistu alun perin 31.10.2025 Lääkärilehden verkkokolumnina.
Jarmo Kantonen on päihdelääkäri ja työskentelee Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellisenä johtaja.
