Hyppää sisältöön

Asiakkaiden osallisuus ja toimijuus

Tavoitteenamme on tukea asiakkaidemme ja toiminnassa mukana olevien henkilöiden aktiivisuutta ja toimijuutta.

Kaksi ihmistä istuu ulkona pöydän äärellä ja nauravat keskenään.

Asiakkaidemme toimijuutta tukemalla vahvistamme heidän itsemääräämisoikeuttaan ja vaikuttamismahdollisuuksiaan omaan elämäänsä, yhteisöönsä ja yhteiskuntaan.

Järjestämme asiakkaillemme tilaisuuksia, joissa vahvistetaan luottamusta ja yhdessä elämisen taitoja. Keräämme säännöllisesti palautetta asiakastyytyväisyydestä ja seuraamme osallisuuden kokemusta. Työmme ytimessä on halu kohdata ihminen.

Tavoitteemme 

  • Tyytyväinen asiakas​
  • Asiakkaiden toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden vahvistaminen​
  • Asiakkaiden osallistuminen päätöksentekoon​
  • Diakonissalaitos on työpaikka täsmätyökykyisille ja vaikeasti työllistettäville​
  • Kokemusosaamisen vahvistaminen​

Työmme ytimessä on halu kohdata ihminen.

Avainlukuja 2024

Asiakkaiden osallisuuteen ja toimijuuteen liittyviä avainlukuja vuodelta 2024.

218

palkattua kokemusasiantuntijaa koko konsernissa.

4/5

asiakkaiden kokemus osallistumisesta päätöksentekoon.

76 t€

Kokemusosaajille maksetut palkat ja palkkiot yhteensä koko konsernissa.

37

Asiakkaiden nettosuositteluindeksi NPS Rinnekodeilla.