Hyppää sisältöön

Asumisyksikkö

Rinnekodit Joutsenvirta

Tarjoamme  asumisen tukipalveluja ympärivuorokautisesti helsinkiläisille, eriasteisesti kehitysvammaisille sekä autisminkirjon henkilöille

Asiakkaat

Kehitysvammaiset ja autisminkirjon henkilöille.

Sijainti

Svanströmintie 9
00840 Helsinki 

Talon tiedot

Joutsenvirran kaksikerroksinen talomme sijaitsee rauhallisella omakotialueella. Yksikkömme koostuu kolmesta ryhmäkodista, joista löytyy yhteensä 18 asuntoa.

Lisätiedot

Suurin osa Joutsenvirran asukkaista on asunut yksikössämme sen avaamisesta asti, jonka vuoksi Joutsenvirta ja sen toiminta ovat muokkautuneet asiakkaidensa näköiseksi.

Yhteystiedot

Oleskelutilassa iso ikkuna, josta heijastuu valoa sisälle. Ikkunan edessä matala pöytä, jonka päällä viherkasveja, viherkasveja isoissa ruukuissa myös seinän vierellä. Tilassa myös harmaa nojatuoli sekä punainen matto.

Henkilöstö

Henkilökuntamme erityisosaamista on kommunikointi, aistimonivammaisuus- sekä autismiosaaminen. Päivittäisessä käytössämme ovat esimerkiksi puhetta tukevat tukiviittomat, sosiaaliset tarinat sekä kuva- ja esinekommunikaatio.

Henkilöstömme auttaa asiakasta mahdollisimman itsenäisen ja omannäköisen elämän toteuttamisessa. Ohjaajamme muun muassa tukevat asiakkaita päätöksenteossa sekä antavat vaihtoehtoja ja tietoa päätöksen teon tueksi.

Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä ja sitoutumista koulutuksilla. Rinnekodeissa järjestetään monipuolisesti sisäisiä koulutuksia lähi-/etätoteutuksina sekä verkkokursseina E-rin oppimisympäristössä.

Kiinnostaako työ Joutsenvirrassa? Ota yhteyttä palveluyksikön johtajaan ja lue lisää Rinnekodeista työnantajana!

Tarkemmat tiedot toimipisteestä

Asukkaillamme on mahdollista osallistua asukaskokouksiin ja tuoda siellä viikoittain toiveitaan esille. Arkemme Joutsenvirrassa onkin asukkaidemme näköistä. Pidämme tärkeänä sitä, että jokaisen toiveet ja tarpeet kuullaan. Siksi tuemme asiakkaita päätöksentekoon heitä koskevissa asioissa, heille sopivalla tavalla ja sopivia kommunikaatiokeinoja käyttäen.

Maittavat kotiruuat valmistamme itse asukkaiden toiveet huomioiden. Roihuvuoren seurakunta vierailee säännöllisesti laulattamassa asukkaitamme. Lisäksi teemme yhteistyötä asukkaiden verkostojen kanssa.

Arjen toiminnoissa pystymme huomioimaan asukkaiden mahdolliset aistiyliherkkyyksiä esimerkiksi toimintoja porrastamalla.  

Joutsenvirran kaikki asunnot ovat kooltaan 29 neliötä. Niissä on omat wc- ja suihkutilat sekä pieni keittiö, jossa on jääkaappi ja tiskiallas. C-ryhmäkodin vieressä on myös yksi erillinen 40 m2 yksiö, jossa on avokeittiö ja kylpyhuone.

Ryhmäkodissamme on myös paljon yhteisessä käytössä olevia tiloja, kuten olohuone, keittiö, sauna ja kodinhoitohuone. Lisäksi talostamme löytyy aistihuone, jossa voi katsoa elokuvia, viherhuone musiikin kuunteluun sekä monitoimitila askarteluun tai pienten palavereiden pitämiseen. Viihtyisyyttä lisäävät taloamme ympäröivät isot terassit ja metsämaisema.

Lähettyviltä löytyy paljon puistoja ja kävelyreittejä. Herttoniemen metroasema ja sen ympäristössä olevat palvelut sijaitsevat kolmen kilometrin päässä.

Asukkaaksemme tullaan oman kotikunnan sosiaalityön kautta (vammaispalvelu).

Tervetuloa tutustumaan! Esittelemme mielellämme toimintaamme ja vastaamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Myös virtuaaliesittely on mahdollinen. Sovithan esittelystä aina etukäteen palveluyksikön johtajan kanssa.  

Lisätietoja Joutsenvirrasta ja asukkaaksi hakeutumisesta saat maksuttomasta palveluneuvonnastamme. Tavoitat meidät arkisin klo 9-15 numerosta 09 7750 5980 ja sähköpostitse palveluneuvonta@rinnekodit.fi.

Joutsenvirta sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Laajasalossa, noin kolmen kilometrin päässä Herttoniemen metroasemalta. Osoitteemme on Svanströmintie 9, 00840 Helsinki.

Kuvagalleria

Klikkaa kuvat ja videot suuremmiksi

Haluatko antaa palautetta tai pyytää lisätietoja?

Valitse viestisi tyyppi(Pakollinen)
Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR). Lisätietoja Rinnekotien henkilötietojen käsittelystä löydät tietosuojasivultamme (linkki sivun alalaidassa). Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn. Henkilötietosi poistetaan rekisteristä automaattisesti 3 kk:n kuluttua. Voimme vastata vain yhteystietonsa jättäneille.

Rinnekodit rekrytoi!

Saat kokea merkityksellisiä hetkiä yhdessä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Aina #sydänmukana.