Hyppää sisältöön

Asunto ensin -yksikkö

Rinnekodit Wäylä

Tarjoamme Asunto ensin -mallin mukaista tuettua asumista pitkäaikaisasunnottomille henkilöille.

Asiakkaat

Pitkäaikaisasunnottomia, joille tarjoamme Asunto ensin -mallin mukaista tuettua asumista. 

Sijainti

Wärtsilänkatu 10 A
04410 Järvenpää

Talon tiedot

Vuonna 2020 valmistunut rakennus, jossa 70 perinteistä vuokra-asuntoa, 4 kriisiasuntoa ja 20 tukiasuntoa.

Tiloissamme sijaitsee myös kansalaistoiminnan keskus Wärtsi.

Lisätiedot

Noudatamme Asunto ensin -periaatetta, eli asunto on perusoikeus, eikä esimerkiksi päihteiden käyttö ole este asumiselle.

Yhteystiedot

Wärtsin yhteistilassa näkyy seitsemän nojatuolia, joiden välissä on sohvapöytä. Seinällä on suuri taulutv, ja sen alla olevalla tasolla on koriste-esineitä. Ikkunalla on keltaiset, kukkakuvioiset verhot.

Asuinalueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä Wäylän asukkaiden osallisuuden tunnetta vahvistamme aktiivisella naapurustotyöllä, johon kutsumme mukaan asuinalueen asukkaat, koulut ja yrittäjät sekä viranomaiset.

Henkilöstö

Meillä työskentelee sairaanhoitaja, sosionomi ja lähihoitajia. Kaikessa toiminnassamme korostuvat kodikkuus, turvallisuus, yhteisöllisyys sekä yksilöllinen tuki. 

Kiinnostaako työ Wäylässä? Ota yhteyttä palveluyksikön johtajaan ja lue lisää Rinnekodeista työnantajana!

Tarkemmat tiedot toimipisteestä

Noudatamme Asunto ensin -periaatetta kaikessa toiminnassamme. Sen mukaan asunto on perusoikeus, jota ei tarvitse ansaita. Asunto on myös edellytys kuntoutumiselle. Emme esimerkiksi aseta päihteettömyyttä asunnon saamisen ehdoksi. 

Y-säätiön rakentamassa Wäylässä on seitsemänkymmentä perinteistä vuokra-asuntoa, neljä kriisiasuntoa ja kaksikymmentä tukiasuntoa. Tuotamme asumisen tuen palvelut tukiasuntoihin. Palvelukokonaisuuteen kuuluu lisäksi yksittäisiä vuokra-asuntoja eri puolilta Järvenpäätä, joihin tuotamme kotiin vietävät palvelut.

Syksyllä 2022 tiloissamme avautui myös Keusoten terveysneuvontapiste suonensisäisiä huumeita käyttäville henkilöille. 

Asuintalon yhteydessä on kansalaistoiminnan keskus Wärtsi, joka toimii kohtaamispaikkana alueen ihmisille. Asiakkaidemme lisäksi kansalaistoiminnan keskus kutsuu asuinalueen muita toimijoita, kuten oppilaitoksia, asukkaiden läheisiä, naapureita, vapaaehtoisia ja vertaisia sekä järjestöjä, mukaan toimintaan ja vahvistamaan alueen yhteisöllisyyttä.

Seuraa Wärtsiä Instagramissa: @waylan.wartsi

Rakennus on valmistunut vuonna 2020, ja tilat on alun perin suunniteltu siten, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin asiakkaidemme ja työntekijöidemme tarpeita. 

Tilaratkaisujen lähtökohtana on ensisijaisesti asiakkaidemme hyvinvointi ja kodikas tunnelma sekä turvallisuuden tunteen tukeminen. Olemme miettineet tilat esteettömyyden kannalta toimiviksi ja selkeästi hahmotettaviksi. Lisäksi huomiota on kiinnitetty yksityisyyteen ja omaisten läsnäolon mahdollistamiseen. 

Wäylässä on 20 tukiasuntoa ja neljä kriisiasuntoa. Asunnot ovat yksiöitä ja kooltaan 29,5m2-30m2. Jokaisessa on oma kylpyhuone ja avokeittiö.

Tukiasuntojen asukkaiden käytössä on molemmissa kerroksissa yhteinen olohuone, jonka asukkaat saavat kalustaa ja sisustaa yhdessä. Lisäksi käytössä on kaikille avoin kansalaistoiminnan keskus Wärtsi, johon asukkaamme ovat aina tervetulleita. Viihtyisät ja riittävän suuret yhteistilat mahdollistavat monipuolisen virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan toteutumisen. 

Asukkaaksi Wäylään tullaan hyvinvointialueen sosiaalitoimen kautta. Esittelemme mielellämme toimintaamme ja tilojamme, eli ota yhteyttä, niin sovitaan tapaamisesta. 

Lisätietoja Wäylästä, Wärtsistä ja asukkaaksi hakeutumisesta saat maksuttomasta palveluneuvonnastamme. Tavoitat meidät arkisin klo 9-15 numerosta 09 7750 5980 ja sähköpostitse palveluneuvonta@rinnekodit.fi.

Löydät meidät läheltä Järvenpään keskustaa, osoitteemme on Wärtsilänkatu 10, 04410 Järvenpää.

Koen, että täällä Wäylässä voin todella vaikuttaa asioihin ja asiakkaidemme arkeen. Teen töitä ihmiseltä ihmiselle, vertaisena asiakkaiden kanssa.

Wäylän sosionomi Rachel Roth-Pirttilahti

Kuvagalleria

Klikkaa kuvat ja videot suuremmiksi

Anna palautetta tai pyydä lisätietoja

Valitse viestisi tyyppi(Pakollinen)
Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR). Lisätietoja Rinnekotien henkilötietojen käsittelystä löydät tietosuojasivultamme (linkki sivun alalaidassa). Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn. Henkilötietosi poistetaan rekisteristä automaattisesti 3 kk:n kuluttua. Voimme vastata vain yhteystietonsa jättäneille.

Rinnekodit rekrytoi!

Saat kokea merkityksellisiä hetkiä yhdessä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Aina #sydänmukana.