Hyppää sisältöön
Ajankohtaiset | Tiedote | Uutinen

Keinoälyä hyödynnetään asiakaslupauksen muotoilussa ennennäkemättömällä tavalla

Rinnekodit yhteistyössä Sailerin kanssa kehittävät maailman ensimmäisen keinoälyn avulla muotoillun asiakaslupauksen. Uusia luovia keinoälyratkaisuja julkaistaan maailmalla nyt erityisen nopealla vauhdilla. Keinoäly ja sen mahdollistama teknologia tuovat samalla uusia toimintatapoja asiakastyön kehittämiseen myös sote-alalle. Nyt käynnistyvän projektin myötä Rinnekodit ja tutkimustalo Sailer haluavat olla mukana tämän kehityksen kärjessä.

Ihmisiä työpöydän äärellä työskentelemässä. Pöydällä erilaisia toimistotarvikkeita, kuten papereita, kyniä ja kansioita.
Asiakaslupauksen rakentaminen keinoälyn avulla lähtee liikkeelle puhtaalta pöydältä, mikä tekee projektista erityisen mielenkiintoista. Kuvan kuvituskuva on luotu keinoälyllä hyödyntäen Midjourney:tä.

Asiakaslupaus on asiakastyötä ohjaava sitoumus ja lupaus asiakkaillemme yhtenäisestä tavasta toimia. Se kiteyttää, mikä on tapamme toimia asiakastyössä.

”Meidän työtämme ohjaa vahvat arvot ja haluamme elää ne todeksi joka päivä arjessamme. Emme ole luomassa tyhjää korulausetta vaan aitoa sitoumusta asiakastyön toteuttamiseen. Uskon että asiakaslupauksella saamme kiteytettyä ja sanoitettua tämän kaikkien nähtäväksi”, toteaa projektista vastaava Rinnekotien kehittämispäällikkö Nadja Delcos.

Asiakkaiden elämänlaatu ja elämän polut ovat keskiössä tässäkin projektissa. Siksi asiakaslupausta lähdetään työstämään asiakkaidemme ja työntekijöidemme haastattelujen pohjalta. Keinoäly on mukana koko luomisprosessin ajan.

”Keinoälyn avulla olemme jo määritelleet haastattelukysymyksiä asiakkaille. Haastatteluiden jälkeen syötämme datan keinoälylle ja katsomme, mitä saamme takaisin. Mielenkiintoista tässä on se, että emme vielä oikein osaa sanoa lopputulosta, keinoälyn avulla kun lopputulema voi olla oikeastaan millainen vain – teksti, kuva tai jopa ääni”, kuvailee Sailerin palvelumuotoilija Alexandra Spens-Reenpää.

”Toki lopputulos on myös suunniteltu, eli ohjeistamme keinoälyä tekemään esimerkiksi tekstiä tai kuvaa. Pidämme kaikki vaihtoehdot vielä avoimena”, Spens-Reenpää ja Delcos kumpikin toteavat.

Keinoälyn avulla monipuolisia tuloksia

Keinoälyn hyödyntäminen asiakaslupauksen muotoilussa yhdistää laadullisen ja numeraalisen datan uudella tavalla. Lopputuloksena onkin todennäköisesti jotain sellaista, jota ei pysty luomaan pelkästään ihmisvoimin.

”Uskon, että keinoäly mahdollistaa erityisen monipuolisen ja rikkaan lopputuloksen. Lopputuloksen, joka vaatisi tuhansia tunteja ihmistyötä. Nyt keinoäly tekee sen ihmisten ohjeistamana ja valvonnassa”, kertoo Sailerin toimitusjohtaja Hannu Uotila.

”Olemme tekemässä jotain, mitä ei ole aikaisemmin tehty. Uskonkin, että projekti tulee olemaan hyvin opettavainen kaikille osapuolille. Olen valtavan innoissani Rinnekotien rohkeudesta hypätä mukaan tällaiselle matkalle tuntemattomaan. Olemme luomassa täysin uusia käytäntöjä laajojen aineistojen käsittelyyn ja analyysiin sekä luovaan työhön. Saatamme tällä projektilla muuttaa käsityksiä siitä, kuinka asiakaskeskeistä kehitystyötä tulee tehdä tulevaisuudessa”, Uotila jatkaa.

Myös Nadja Delcos on iloissaan työn alkamisesta.

”Tämä on paitsi Rinnekotien ensimmäinen asiakaslupaus, myös meille ensimmäinen keinoälyavusteinen projekti. Keinoäly mahdollistaa paljon muutakin kuin tekstiä ja sitä odotamme innolla.  Lähdemme liikkeelle puhtaalta pöydältä tietämättä vielä mihin päädymme, mikä tekee tästä erityisen mielenkiintoista”, Delcos sanoo.

Vuonna 2014 perustettu suomalainen Sailer on Pohjolan luovin tutkimustalo. Se luo syvää ymmärrystä ihmisistä ja markkinoista uusilla ja innovatiivisilla menetelmillä Suomessa ja kansainvälisesti. Sailer auttaa asiakkaitaan oivaltamaan tuloksellisesti, miten olla parempi tulevaisuudessa. www.sailer.fi

asiakaslupaus asiakastyö kehittäminen