Hyppää sisältöön

Arvot, visio ja missio

Meillä Diakonissalaitoksen konsernissa on yhteiset arvot, visio ja missio. Olemme tehneet jo yli 155 vuotta työtä ihmisarvoisen elämän puolesta.

nuori mies istuu pyörätuolissa ja sekoittaa taikinaa

Arvomme

Ihmisarvo. Puolustamme jokaisen ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta. Kunnioitamme moninaisuutta ja kohtaamme ihmiset yhdenvertaisina. 

Lähimmäisenrakkaus. Diakonissalaitoksen juuret ovat kristillisessä lähimmäisenrakkaudessa. Kohtaamme ihmiset ainutlaatuisina yksilöinä, tuemme ja kuljemme rinnalla vaikeissakin tilanteissa. 

Vastuullisuus. Rakennamme sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää maailmaa. Kannamme vastuuta toimiemme vaikutuksista yksilön, yhteisön, yhteiskunnan ja ympäristön tasolla. 

Visio

Visiomme ”Jokaisella ihmisarvoinen elämä” kutsuu meidät kaikki mukaan yhteiseen työhön muuttamaan rohkeasti maailmaa ihmisarvoisemmaksi. 

Ihmisarvoinen elämä on sellainen, jossa ihmisoikeudet toteutuvat. Ihminen saa turvaa, ruokaa ja juomaa, koulutusta, hänellä on sananvapaus, kokoontumis- ja ilmaisunvapaus sekä vapaus uskoa.  Vaikeassakin asemassa hän saa tarvitsemansa tuen ollakseen tasavertainen muiden kanssa. 

Ihmisellä on kokemus siitä, että hän on hyödyksi yhteisössään ja on tarpeellinen ja arvokas muille ihmisille. 

Missio

Vahvistamme luottamusta, osallisuutta ja toimijuutta.

Arjen asiakastyöstä kumpuava missio kuvaa työotettamme ja sitä, mikä on perustehtävämme ihmisten parissa. 

Tehtävämme on vahvistaa luottamusta, osallisuutta ja toimijuutta. 

Luomme eri palveluissamme ja kansalaistoiminnassa arvostavan ja yhdenvertaisen kohtaamisen ja dialogin avulla yhteisöjä, joissa ihmiset luottavat toisiinsa ja omiin kykyihinsä. Teemme työtä ihmisen kanssa, emme hänen puolestaan. 

Lue lisää arvoistamme Diakonissalaitoksen sivuilta

Asiakaslupaus

Sinä olet arvokas. Kuuntelemme, tuemme ja rakennamme yhdessä sinun näköistäsi elämää. Sinun polkusi, meidän yhteinen matkamme.

Lue lisää tekoälyn hyödyntämisestä asiakaslupauksen rakentumisessa

Tehtävämme on vahvistaa palveluidemme piirissä olevien ihmisten luottamusta, osallisuutta ja toimijuutta.

Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström

Rinnekodit rekrytoi!

Etsimme jatkuvasti uusia eri alojen osaajia ympäri Suomen. Tarjolla merkityksellistä työtä kivassa tiimissä – aina #sydänmukana.