Avainsana: päihteet
Päihdeongelmaan kannattaa puuttua työpaikalla
Työkaverin päihdeongelmaan on usein vaikea puuttua. Puuttuminen on kuitenkin välittämistä ja voi joskus pelastaa kollegan koko elämän, toteavat Rinnekotien asiantuntijat.
Arvo se on maksa-arvokin
Alkoholin saatavuuden lisääntyminen yhdistettynä sosiaali- ja terveydenhuollon leikkauksiin sekä sote-järjestöjen rahoituksen leikkaaminen johtavat luultavasti siihen, että kehitysvammaisten henkilöiden hoidon saanti vaikeutuu ja päihdehaitat lisääntyvät, kirjoittaa blogissa projektipäällikkö Jarno Keskinen.
Avoimuus auttaa poistamaan päihdestigmaa
Runsaslukuinen yleisö seurasi Rinnekotien päihdepaneelia SuomiAreenassa Porissa 25. kesäkuuta. Keskustelussa pohdittiin muun muassa ratkaisuja nuorten päihteiden käyttöön ja viimeaikaisten poliittisten päätösten vaikutuksia sekä keskusteltiin häpeästä.
Lähes jokainen suomalainen tuntee päihderiippuvaisen
Valtaosa suomalaisista tuntee jonkun päihderiippuvaisen omasta lähipiiristään. Rinnekodit selvitti huhtikuussa 2024 suomalaisten näkemyksiä päihdeasioista.
Lapset ja nuoret priorisoitava palveluissa
Nuorten pahoinvointiin puuttuminen edellyttää varojen suuntaamista ennaltaehkäisevään työhön ja matalan kynnyksen palveluihin. Tällä hetkellä emme Suomessa aidosti priorisoi lasten ja nuorten palveluja, toteavat Rinnekotien asiantuntijat.
Jäikö läheiselläsi putki päälle jouluna? Lue päihdelääkärin vinkit
Lääketieteellinen johtaja, päihdelääkäri Jarmo Kantonen listaa hälytysmerkit sekä vinkit, joilla ottaa läheisen liiallinen alkoholinkäyttö puheeksi.