Asunnottomuus voidaan poistaa
Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä asunnottomuuden vähentämiseksi, ja tiedämme paljon siitä, millaiset ratkaisut toimivat. Suomi tunnetaankin maailmalla asunnottomuustyöstään ja erityisesti Asunto ensin -mallista.

Jokaisella on oikeus asuntoon
Asunto ensin -malli perustuu ajatukseen, että jokaisella on oikeus omaan kotiin. Asunto on perusta ihmisen kuntoutumiselle, ei toisin päin. Asumista ei siis tarvitse ansaita esimerkiksi päihteettömyydellä.
Asunto ensin -mallissa keskeistä on asumisen pysyvyys ja palveluun kytkeytyvä muu yksilöllinen tuki. Turvallinen ja pysyvä asuminen tukee elämänhallintaa ja kuntoutumista, helpottaa palveluihin kiinnittymistä sekä vahvistaa osallisuutta.
Asunnottomuutta kokenut ihminen voi tarvita asumiseen ja ylipäänsä arkeen erityistä tukea. Rinnekotien asumisyksiköissä tuetaan asumisen pysyvyyttä ja turvallista arkea, autetaan terveyteen ja toimeentuloon liittyvien asioiden hoitamisessa sekä tarjotaan kuntoutusta.
Mitä asunnottomuuden poistaminen vaatii?
Asunnottomuuden vähentämisestä saadut kokemukset osoittavat, että asunnottomuuden poistaminen on mahdollista.
Tarvitaan:
- toimivia palveluketjuja, jotta tuki voi muuttua ihmisen tilanteen ja tarpeiden mukana
- riittävästi kohtuuhintaisia ja pysyviä asuntoja
- Asunto ensin -periaatteen toteuttamista ja kehittämistä
- yksilöllisiin tilanteisiin ja tarpeisiin sopivaa tukea ja palveluja
- asunnottomuuden ennaltaehkäisyä esimerkiksi ehkäisemällä vuokravelkoja ja häätöjä.

Asunnottomuus voidaan poistaa, mutta se vaatii jälleen yhteisiä tekoja
Suomi osoitti jo kerran, että asunnottomuuden suunta voidaan muuttaa. Nyt asunnottomuus kasvaa jälleen, eikä aiempien saavutusten varaan voida tuudittautua. Asunto ensin -mallin tulee jatkossakin olla suomalaisen asunnottomuustyön perusta, mutta mallia on kehitettävä vastaamaan ihmisten muuttuneisiin ja yhä moninaisempiin tuen tarpeisiin, kirjoittavat Taru Åkerfelt ja Mika Paasolainen.

Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.

Luova ratkaisu yhteiskunnalliseen haasteeseen: Asunto ensin -malli
Asunto ensin -malli on muuttanut suomalaista asunnottomuustyötä ja yhteiskuntaa merkittävästi. Malli on esimerkki siitä, miten rakenteellinen muutos voi tuottaa konkreettisia tuloksia ja palauttaa ihmisarvon niille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa.

Unelmien koti rakentuu pienistä tärkeistä asioista
Millainen on pitkäaikaisasunnottomuutta kokeneen unelmakoti? Rinnekodit Auroratalon asukkaiden mukaan tärkein asia on oma ulko-ovi. Ilman tukea moni entinen asunnoton on vaarassa päätyä takaisin kadulle. Siksi Asunto ensin -mallin kehittäminen on edelleen tärkeää.

Ihmisistähän tässä on kysymys
Kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, miten ihmisarvo toteutuu Suomessa. Päätöksiä tulisi tarkastella niiden ihmisten näkökulmasta, joiden arjessa päätösten vaikutukset näkyvät välittömästi, kirjoittaa Jarmo Kantonen blogissa.

Kysymyksistä kohtaamisiin: Rinnekodit Silta avasi ovensa naapurustolle
Naapurustotapaamisessa keskusteltiin avoimesti Kurkimäen turvallisuudesta, Asunto ensin -mallista ja pitkäaikaisasunnottomuudesta. Yhteinen viesti oli selvä: turvallinen asuinympäristö rakentuu tiedosta, vuoropuhelusta ja yhteistyöstä.
Työtoiminta tukena kuntoutuksessa

Matalan kynnyksen työtoiminta on kevyttä työtä mallintavaa tekemistä asukkaille, jota tarjotaan muun muassa Rinnekotien Asunto ensin -mallilla toimivissa yksiköissä. Työtoimintaan osallistumisesta maksetaan pieni korvaus. Osallistumalla toimintaan asukkaat rakentavat uudelleen työelämäntaitojaan ja arjenhallintaa.
Työtoiminnassa on keskeistä asiakkaiden kuntoutuminen. Useimmat osallistujat raportoivat päihteiden käyttönsä vähentyneen ja itsenäiseen elämään vaadittujen taitojen karttuneen työtoiminnan ansiosta. Työtoiminnassa pelkkä tekeminen ei ole itseisarvo, vaan se toimii myös yhteisöllisyyden, osallisuuden, rauhan, arjen ja elämän rakentajana.
Lue artikkelista Hyvää ruokaa hävikistä, miten Rinnekodit Auroratalon työtoiminta kokoaa Alppikorttelin asukkaat aina torstaisin nauttimaan hävikkiruoasta valmistettua brunssia.
Tulee sellainen olo, että omalla tekemisellä on jonkun muunkin kannalta ja mielestä merkitystä.
Videolla toimittaja Susani Mahadura lähtee naapurustokierrokselle Rinnekodit Auroratalon työtoimijoiden kanssa Helsingin kalliossa.

Yhteistyöllä asunnottomuutta poistamaan
Oulussakin on asunnottomuutta, muun muassa nuoria tilapäismajoituksessa. Tarvitsisimme enemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, joihin voivat päästä myös luottotietonsa menettäneet henkilöt, kirjoittaa blogissa Taru Åkerfelt.

Asunnottomuus lisääntyy – miten käy Asunto ensin –mallin?
Asunto ensin -malli on osoittanut toimivuutensa tähän asti, mutta mitä tapahtuu, kun asunnottomuus on kääntynyt kasvuun? Tätä pohtii blogissaan Rinnekotien asiakkuussuunnittelija Kimmo Hannus.

Ihmisarvo puntarissa
Asunto on perusta kuntoutumiselle, ei toisin päin. Tilapäisasumisesta ja hätämajoituksesta on pyrittävä pitkäaikaiseen, pysyvään asumiseen, johon kytkeytyy myös yksilöllinen asumisen tuki. Jyväskylän asunnottomuustilannetta ruotivat blogissa Hanna-Riikka Helmiranta ja Mika Paasolainen.

´´
Tutustu Rinnekotien Asunto ensin -mallilla toimiviin asumispalveluihin
Asunto on perusoikeus. Se on myös perusta kuntoutumiselle. Asunto ensin -mallin asumispalvelujamme ovat tuettu asuminen (hajautettu asuminen), tuettu asuminen keskitetyssä yksikössä, yhteisöllinen asuminen, ympärivuorokautinen palveluasuminen sekä vaativa ympärivuorokautinen palveluasuminen.
Tämä on Rinnekodit
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille.